9. Karkulainen








Williamn karkaamisesta oli kaksi viikkoa ja sisäoppilaitoksesta oltiin soitettu ruhtinatar Roxannelle, joka oli soittanut pojalleen, joka oli soittanut uudestaan Johannalle. Caspian tunsi verenpaineensa kohoavan hänen ajatellessaan edesvastuutonta veljeään. Äiti oli ollut puhelimessa lähes hysteerinen ja Caspian oli saanut tehdä kaikkensa, jotta tämä oli rauhoittunut. Williamin oppilaitos oli jo ilmoittanut, että karkulaisella ei ollut asiaa takaisin ja Caspian vietti joka päivä tuntikausia puhelimessa neuvotellessaan äitinsä kanssa tilanteesta. Pitkin hampain hän myöntyi ottamaan veljensä oman kattonsa alle, jos tämä nyt joskus löytyisi. Sitten puhelin soi.




-Johanna,
Caspian vastasi lyhyesti ja nainen kertoi hänelle vain osoitteen ja sulki sitten puhelimen. Vihdoin ruhtinaalla oli jokin kohde, johon suunnata ärtymyksensä ja tarmonsa ja hän käveli reippaasti sisälle, soitti taksin ja suuntasi kohti San Myshunoa.




-Sisään vaan. Ovi on auki. Sen lukko on rikki.
Ovi auki? Lukko rikki? Taivaan tähden miten turvatonta, Caspian pöyristyi, ja astuminen sisään asuntoon sai hänen verenpaineensa nousemaan uudestaan. Mikä paikka tämä oikein oli?




Vesipiippu? Asunnossa sisällä? Asunnossa, jossa hänen veljensä majaili?




Kukaan ei tullut kyselemään sen perään, kuka ovesta oli mahtanut astella sisälle ja se järkytti Caspiania vielä enemmän.
-Missä William on,
hän kysyi jäätävällä äänellä paikalle vihdoin saapuneelta naiselta, jolla oli rastat. Kun William asteli paikalle ylimielisesti, Caspian teki kaikkensa, että hänen ilmeensäkään ei värähtänyt. Mitä helvettiä veljellä oli päällään?!




-Sä ilmeisesti tunnet tän sedän tässä,
nuori nainen, teini itse asiassa, Caspian tajusi, kysyi hänen veljeltään.




-Tunnen toki. Se on mun broidi.




Bro... Caspian oli sillä tasolla järkyttynyt, että hän melkein alkoi nauraa. Hänen huulensa avautuivat hieman, kulmat kohosivat, mutta sitten hän kasasi jälleen itsensä ja veti kasvoilleen tavanomaisen naamionsa.




-William, olen tullut hakemaan sinut kotiin.




-Mä en ole menossa enää sinne homeiseen laitokseen,
William älähti ja hetken aikaa kaikki itsevarmuus oli tiessään.




-Ei. Et mene. Sinut on sanottu sieltä irti koulun puolesta.
-No en mä kyllä mutsinkaan kanssa mene asumaan!
-Puhu kuten arvollesi kuuluu ja älä koskaan, enää ikinä, kutsu ruhtinatarta kyseisellä sanalla,
Caspian jylähti. Hänen katseensa oli niin kylmä, että William pelästyi tosissaan.




-Ruhtinatar? Siis mikä sä olet Will?
-Hän on entisen ruhtinas Windenburgin nuorempi poika, nykyisen ruhtinas Windenburgin veli.
Tytön leveä hymy jähmettyi hänen kasvoilleen ja tyttö nielaisi. Hän ei ollut ikinä eläessään ollut tilanteessa, jossa aristokraatti laittaa hänet järjestykseen. Hitto! Hän ei ollut koskaan edes nähnyt aristokraattia!
-Sun... ehkä pitäis mennä... sun veljen mukaan,
hän sitten sanoi, nyökkäsi pari kertaa ja poistui huoneesta kiireesti.




-Minne minä olen menossa,
William kysyi ja sen verran kova pelko hänellä oli veljeään kohtaan, että puhe siistiytyi välittömästi.
-Sinä tulet kartanoon. Käyt koulusi loppuun ja etsit itsellesi työn.
-Jaha.
-Minä en aio elättää sinua hetkeäkään enempää kuin on pakko.
-Todellista veljellistä rakkautta,
William sanoi piikikkäästi.
-Niin onkin. Et ehkä ymmärrä etkä näe sitä vielä, mutta niin todellakin on. Nyt me lähdemme tästä asunnosta.
-Ja menemme kartanolle?
-Ei.
-Ei?
-Meillä on yksi paikka, jossa meidän on pysähdyttävä sitä ennen.




Astuessaan hienostovaateliikkeen ovista sisään William haistoi ylellisesten hajuvesien tuoksun ensimmäisenä. Sitten sieltä alta tuli tweedin ja muiden kankaiden tuoksu.




-Noissa ryysyissä sinä et ole taloon tulossa. Ne täytyy polttaa,
Caspian totesi ja jatkoi:
-Etsi itsellesi uusi vaatekerta, kenkiä ja... alusvaatteita myöten.




William katsoi veljeään ja virnisti sitten kyynisesti. Tietenkin. Ei hän voisikaan näissä vaatteissa mennä kartanoon eikä hän voisi näissä vaatteissa olla ruhtinaan veli. Caspian oli oikeassa.




William nautti hyvän tovin kokeillessaan erilaisia vaatekertoja.




Lopulta hän päätyi kuitenkin rentoihin farkkuihin, paitapuseroon ja jakkuun. Hän oli kuitenkin vasta teini eikä hänellä ollut aikomustakaan pukeutua pukuun. Ei sen järkyttävän laitospuvun jälkeen.




-En nähnytkään sinua viimeksi täällä käydessäni. Olen William, sinun setäsi,
hän esitteli itsensä Caiukselle.
-Olet aika nuori sedäksi,
Caius vastasi pikkuvanhasti ja William virnisti.
-Olet muuten ihan oikeassa.




-Tulkaahan syömään,
Caspian kutsui ja William hämmentyi entistä enemmän. Paitsi ettei veljellä ollut yhden ainoaa palvelijaa, tämä valmisti ruuatkin itse! Ruhtinas! Ja hyvät ruuat muuten valmistikin, Willian totesi kunnioittaen veljensä kokkaustaitoja maistettuaan ensin annosta varovasti.




-Millaista täällä on asua,
William kysyi veljenpojaltaan ja katsoi miten Caiuksen silmien väliin syntyi tuumiva ryppy.




-Rauhallista,
poika sitten vastasi ja jostain syystä William ei ollut vastauksesta lainkaan yllättynyt.




**********



Karkulainen on käyty hakemassa takaisin ja toistaiseksi hän asettuu osaksi taloutta. Williamin myötä kartanon rauha on taatusti osittain mennyttä, mutta mitä hän mahtaakaan puuhailla tulevaisuudessa?




2 kommenttia:

  1. Hyvä, että William löytyi. Vaikka Caspian onkin varmasti vihainen veljen huonon käytöksen vuoksi, niin luulen, että hän on ollut varmaankin myös todella huolissaan. William on varmaankin aika kapinoiva teini, mutta uskon hänenkin rauhoittuvan ennen pitkää. Viimeistään aikuiseksi kasvaessaan, luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärtymyksensä alla Caspian on ollut huolissaan veljestään ja on sitä edelleenkin. Hän ei haluaisi ottaa vastuuta veljensä kasvattamisesta, sillä hänellä on ihan tarpeeksi pöydällään jo ilman sitäkin. Nyt tilanne on kuitenkin tämä ja Caspianin on asetuttava siihen.

      Poista